’Where have all the flowers gone?’ kysytään laulussa. Samaa problematiikkaa pohtivat myös saimaannorppatutkijat; minne ovat kuutit kadonneet. Kuutteja on ’hävinnyt’ jonnekin, koska uusia synnyttäjiä on vähemmän kuin aikaisempien keväiden poikastilastot antaisivat odottaa. Erityisesti 2000-luvun alkupuolen hyvien kuuttikeväiden pitäisi nyt näkyä nykyistä useampana synnyttävänä norppaemona. Moni kuutti on kuitenkin jäänyt elämänsä alkutaipaleelle, eikä ole päässyt jatkamaan Saimaan sukua. Ja jälkikasvuahan pitäisi syntyä enemmän kuin mitä kuollaan, jotta kanta kasvaisi. Metsähallituksen arvion mukaan norppakannan kasvu on viime vuosina pysähtynyt. Uhanalaisessa ja jo ennestään vähälukuisessa kannassa tilanne on erittäin huolestuttava.
Kuutti lumella, kuvaaja: Juha Taskinen
Nuoruus on vaarallista aikaa norpankin elämässä. Osa kuuteista kuolee jo pesiin: syntyvät kuolleena tai menehtyvät ensimmäisten elinpäivien aikana. Syitä tähän on usein vaikea määrittää. Yksi syy on, Juha Taskisen käyttämää termiä lainaten, ’talvettomat talvet’. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt norppaan ja merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Pesinnän kannalta usein kelvottomat lumi- ja jääolosuhteet heikentävät poikastuottoa. Merkittävä syy kuuttien katoamiseen on todennäköisesti kalanpyydyskuolleisuus, lähinnä siis verkot. Synkimmän ajankohdan ollessa heti keväällä ja alkukesästä. Tällöin kuutti opettelee itsenäisesti liikkumaan ja kalastelemaan emon lähdettyä omille teilleen. Havaitut pyydyskuolemat eivät selitä kaikkea, mutta oletettavaa on, että kaikki ei tule viranomaisille tietoon. Onhan verkkoon kuollut norppa tyypillisesti valtava järkytys kalastajalle, joka ei usein edes ollut tietoinen hylkeestä verkkoja veteen laskiessaan. Selkeä valtaosa tietoon tulleista pyydyskuolleista norpista ovat vapaa-ajankalastajien verkoista.
Nyt keskustellaan, paikoin varsin kovalla äänellä siitä, mitä pitäisi tehdä norpansuojelussa. Keskustelun eri osapuolet ovat onneksi yhtä mieltä siitä, että saimaannorppaa on suojeltava. Keinoista ja mittakaavasta sekä norppamääristä ollaan kuitenkin välillä eri mieltä. Norppia on toki suojeltu tähänkin asti, mutta monen asiantuntijan ja suuren yleisön mielestä järeämpiä suojelutoimenpiteitä tulisi tehdä, jotta uhanalaisen tulevaisuus olisi turvatumpi. Ensimmäiset vapaaehtoiset verkkorauhoitusalueet perustettiin jo 1980-luvulla. Näiden tarkoituksena on turvata kuuttien vaarallisinta elämänjaksoa huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Nyt näitä alueita halutaan laajentaa ja peruskysymys kuuluukin, jatkuvatko ne vapaaehtoisena vai säädetäänkö rauhoitus lain voimalla. Asiaa pohditaan ja punnitaan eri näkökulmista usean työryhmän voimin.
Joensuun yliopiston tutkimusryhmä on selvittänyt sitkeästi ja monin tavoin norppien elämään pian 30 vuoden ajan. Norppa on haastava kohde, sillä viettäähän se valtaosan ajastaan pinnan alla. Tekniikka auttaa kuitenkin ’näkemään’ myös sinne minne muuten ei ulotuttaisi. Tutkijat Marja Niemi ja Miina Auttila selvittävät radiolähetinten avulla sitä, missä ja minne kuutit kulkevat ensimmäisten elinkuukausien aikana. On ollut aikamoinen yllätys huomata miten laajalla alueella jo 3-4 kuukauden ikäiset kuutit voivat liikkua. Niiden elinpiirit ovat käytännössä kattaneet ensimmäisen kesän aikana lähes koko tutkimusalueena olevan Haukiveden. Kuutit näyttävät singahtelevan satunnaisesti vähän joka suuntaan: nuoria kun ovat ja kaikki järvenselät ja rannat ovat uusia alueita koluttavaksi. Norppa on taitava sukeltaja jo kuuttina ja se kuljeskelee niin syvillä kuin matalilla vesillä. Ja toukokuussa aktivoituvat liikkeissään niin kuutit kuin kalastajatkin. Moni mökkiläinen pistää rantaveteen verkon kutuhauen ja ahventen toivossa ja samoilla vesillä samoilee monasti myös kokematon kuutti. Kaksi lähetinkuuteista kokikin tyypillisen saimaalaisen kohtalon kuolemalla verkkoon, vaikka niiden elinpiireistä valtaosa oli rauhoitusalueella. Jo ensimmäiset retket ulos verkottomalta alueelta koituivat näiden otusten kohtaloksi.
Verkoton Saimaa olisi norpan pelastus. Kaksi ja puoli kuukautta vapaita vesiä keskeisillä pesimäalueilla on se suojelutoimi, jolla kuutteja voidaan todella auttaa pahimman jakson yli. Kalastajille jää vielä yhdeksän ja puoli kuukautta verkonuittoon. Kesäkuun jälkeen kuutit ovat jo isompia ja kokeneempia verkkojen väistelyyn, vaikka osa kuolee verkkoihin myös myöhemmin. Keväiden lämpeneminen pahentaa tilannetta, kun huonoissa pesimäolosuhteissa syntyneet kuutit ovat pienikokoisia ja siten helpommin verkkoon kiinnijääviä. Saimaannorppakannalla on monta muutakin uhkatekijää, mutta pyydyskuolleisuuteen voidaan vaikuttaa lähes välittömästi. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen estäminen on huomattavasti vaikeampaa ja aikaa vievempää. Vapaa-ehtoisten verkkorauhoitusalueiden tavoitekooksi on asetettu 1500 neliökilometriä, joita nyt kasataankin ahkerasti kokoon. Pinta-alan ohella pitäisi kuitenkin huomioida myös alueiden kattavuus ja yhtenäisyys. Kuuttien suojelualueverkkoon ei saa jäädä reikiä. Verkkojen määrä kuuttivesillä on vähennyttävä oikeasti, eikä vain siirryttävä pienemmälle alueelle. Norpan kannalta on sama, onko verkot poistunut alueelta vapaaehtoisesti vai asetuksella vai molemmilla. Tärkeintä on, että verkotonta tilaa kuuttien retkille riittää.
Mervi Kunnasranta
