Odotan innolla kevään poikasonnen tuloksia. Lunta on pesiin varmasti riittävästi, mutta toivottavasti tuosta jään päällisestä vedestä ei ole kovasti haittaa pienokaisille.

Parin kuukauden päästä lumet ja jäät ovat taas poissa. Silloin on taas vaaralliset ajat verkkojen suhteen. Hyvä juttu on, että verkottomia alueita on tullut lisää. Riittävästi niitä ei varmasti kuitenkaan ole. Toisaalta niissä näkyy hyvistä kalavesistä johtuvia reikiä. Kuuteilla on vieläkin liian monta ansaa vedessä.

Kalastajien asenteilla on iso merkitys. Verkkoja ei tietenkään panna rahoitusalueelle, mutta ei niitä tarvi panna ihan viereenkään. Nehän voisi jättää jopa vajaan alkukesäksi.

Luonnonsuojeluliitto on pannut toimeksi ja palkannut norppalähettiläitä Saimaan alueen kouluihin. Lähettiläät kertovat lapsille norpan elämästä ja oikeuksista Saimaan vesillä. Lapset puolestaan ovat parhaita norppalähettiläitä meille vanhemmille kevätkalastajille.

Saimaalla helmikuussa 2010

Risto Kiljunen,
toiminnanjohtaja,
Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö

Kuutti lumella, kuvaaja: Juha Taskinen

Nuoruus on vaarallista aikaa norpankin elämässä. Osa kuuteista kuolee jo pesiin: syntyvät kuolleena tai menehtyvät ensimmäisten elinpäivien aikana. Syitä tähän on usein vaikea määrittää. Yksi syy on, Juha Taskisen käyttämää termiä lainaten, ’talvettomat talvet’. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt norppaan ja merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Pesinnän kannalta usein kelvottomat lumi- ja jääolosuhteet heikentävät poikastuottoa. Merkittävä syy kuuttien katoamiseen on todennäköisesti kalanpyydyskuolleisuus, lähinnä siis verkot. Synkimmän ajankohdan ollessa heti keväällä ja alkukesästä. Tällöin kuutti opettelee itsenäisesti liikkumaan ja kalastelemaan emon lähdettyä omille teilleen. Havaitut pyydyskuolemat eivät selitä kaikkea, mutta oletettavaa on, että kaikki ei tule viranomaisille tietoon. Onhan verkkoon kuollut norppa tyypillisesti valtava järkytys kalastajalle, joka ei usein edes ollut tietoinen hylkeestä verkkoja veteen laskiessaan. Selkeä valtaosa tietoon tulleista pyydyskuolleista norpista ovat vapaa-ajankalastajien verkoista.

Nyt keskustellaan, paikoin varsin kovalla äänellä siitä, mitä pitäisi tehdä norpansuojelussa. Keskustelun eri osapuolet ovat onneksi yhtä mieltä siitä, että saimaannorppaa on suojeltava. Keinoista ja mittakaavasta sekä norppamääristä ollaan kuitenkin välillä eri mieltä. Norppia on toki suojeltu tähänkin asti, mutta monen asiantuntijan ja suuren yleisön mielestä järeämpiä suojelutoimenpiteitä tulisi tehdä, jotta uhanalaisen tulevaisuus olisi turvatumpi. Ensimmäiset vapaaehtoiset verkkorauhoitusalueet perustettiin jo 1980-luvulla. Näiden tarkoituksena on turvata kuuttien vaarallisinta elämänjaksoa huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Nyt näitä alueita halutaan laajentaa ja peruskysymys kuuluukin, jatkuvatko ne vapaaehtoisena vai säädetäänkö rauhoitus lain voimalla. Asiaa pohditaan ja punnitaan eri näkökulmista usean työryhmän voimin.

Joensuun yliopiston tutkimusryhmä on selvittänyt sitkeästi ja monin tavoin norppien elämään pian 30 vuoden ajan. Norppa on haastava kohde, sillä viettäähän se valtaosan ajastaan pinnan alla. Tekniikka auttaa kuitenkin ’näkemään’ myös sinne minne muuten ei ulotuttaisi. Tutkijat Marja Niemi ja Miina Auttila selvittävät radiolähetinten avulla sitä, missä ja minne kuutit kulkevat ensimmäisten elinkuukausien aikana. On ollut aikamoinen yllätys huomata miten laajalla alueella jo 3-4 kuukauden ikäiset kuutit voivat liikkua. Niiden elinpiirit ovat käytännössä kattaneet ensimmäisen kesän aikana lähes koko tutkimusalueena olevan Haukiveden. Kuutit näyttävät singahtelevan satunnaisesti vähän joka suuntaan: nuoria kun ovat ja kaikki järvenselät ja rannat ovat uusia alueita koluttavaksi. Norppa on taitava sukeltaja jo kuuttina ja se kuljeskelee niin syvillä kuin matalilla vesillä. Ja toukokuussa aktivoituvat liikkeissään niin kuutit kuin kalastajatkin. Moni mökkiläinen pistää rantaveteen verkon kutuhauen ja ahventen toivossa ja samoilla vesillä samoilee monasti myös kokematon kuutti. Kaksi lähetinkuuteista kokikin tyypillisen saimaalaisen kohtalon kuolemalla verkkoon, vaikka niiden elinpiireistä valtaosa oli rauhoitusalueella. Jo ensimmäiset retket ulos verkottomalta alueelta koituivat näiden otusten kohtaloksi.

Verkoton Saimaa olisi norpan pelastus. Kaksi ja puoli kuukautta vapaita vesiä keskeisillä pesimäalueilla on se suojelutoimi, jolla kuutteja voidaan todella auttaa pahimman jakson yli. Kalastajille jää vielä yhdeksän ja puoli kuukautta verkonuittoon. Kesäkuun jälkeen kuutit ovat jo isompia ja kokeneempia verkkojen väistelyyn, vaikka osa kuolee verkkoihin myös myöhemmin. Keväiden lämpeneminen pahentaa tilannetta, kun huonoissa pesimäolosuhteissa syntyneet kuutit ovat pienikokoisia ja siten helpommin verkkoon kiinnijääviä. Saimaannorppakannalla on monta muutakin uhkatekijää, mutta pyydyskuolleisuuteen voidaan vaikuttaa lähes välittömästi. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen estäminen on huomattavasti vaikeampaa ja aikaa vievempää. Vapaa-ehtoisten verkkorauhoitusalueiden tavoitekooksi on asetettu 1500 neliökilometriä, joita nyt kasataankin ahkerasti kokoon. Pinta-alan ohella pitäisi kuitenkin huomioida myös alueiden kattavuus ja yhtenäisyys. Kuuttien suojelualueverkkoon ei saa jäädä reikiä. Verkkojen määrä kuuttivesillä on vähennyttävä oikeasti, eikä vain siirryttävä pienemmälle alueelle. Norpan kannalta on sama, onko verkot poistunut alueelta vapaaehtoisesti vai asetuksella vai molemmilla. Tärkeintä on, että verkotonta tilaa kuuttien retkille riittää.

Mervi Kunnasranta

“Arvoisat saimaannorpan ystävät,

Minulla on suuri kunnia saada Suomen luonnonsuojeluliiton puolesta toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi tähän NORPPA-AID tukikonserttiin.

Saimaan viiksekäs pullukka, norppa, on ehkä tunnetuin suomalaisen luonnonsuojelun symboli. Sen tulevaisuus Suomessa ja Saimaassa on meidän käsissämme. Uhanalaisia sarvikuonoja ja tiikereitä on jäljellä muutamia tuhansia, saimaannorppia ainoastaan noin 260. Ja kaikki maailman saimaannorpat uiskentelevat Saimaassa.

Lajin tulevaisuus riippuu aina jälkikasvusta – jälkeläisiä on synnyttävä enemmän kuin yksilöitä vuodessa kuolee, muutoin kanta kääntyy laskuun. Saimaalla on kuutisenkymmentä lisääntymisikäistä norppamammaa, jotka synnyttävät vuosittain hieman lukumääräänsä vähemmän poikasia. Tämäkin riittäisi kasvattamaan hitaasti norppakantaa, jos pikkukuuttien elämän ensimmäinen vuosi voitaisiin turvata ihmisen aiheuttamilta vaaroilta.

Tämän konsertin tuotto käytetään kokonaisuudessaan saimaannorpan suojeluun. Tätä työtä Luonnonsuojeluliitossa teemme monella rintamalla. Selvitämme parhaillaan keinoja tukea saimaannorpan levittäytymistä uusiin Saimaan sopukoihin. Samoin etsimme mahdollisuuksia ostaa Saimaalta vesialueita norpalle. Aivan kuten aiemmin olemme ostaneet pari saartakin saimaannorpan omiksi rantatonteiksi. Jatkamme myös valistustyötämme, joka erityisesti eteläisellä Saimaalla nyt kantaa hedelmää. Vaihdamme edelleen myös verkkoja katiskoihin ja teemme kaikkemme, jotta kuutit eivät hukkuisi kesällä vapaa-ajan kalastajien verkkoihin. Vanhoja ja uusia keinoja tarvitaan, jotta maailman yhden uhanalaisimman nisäkkään, saimaannorpan, tulevaisuus Saimaassa voidaan mahdollistaa. Uskon vakaasti siihen, että yhdessä voimme norpan vielä pelastaa.

Tämä konsertti tuli todeksi erityisesti tänä iltana esiintyvän Elina Mustosen ajatuksen ja aktiivisuuden ansiosta. Elinan lisäksi kaikki illan huippuesiintyjät olivat heti mukana. Erityiskiitokset siis huippumuusikoille, jotka tekevät yhdessä tämän illan mahdolliseksi: Ismo Eskelinen, Pekka Kuusisto, Elina Mustonen, Olli Mustonen ja Petteri Salomaa. He soittavat tänä iltana saimaannorpan puolesta – täällä Temppeliaukion upeassa kirkossa, jonka Taivallahden seurakunta on ystävällisesti tarjonnut käyttöömme. Parhaat kiitoksemme myös konserttimme suojelijalle, tasavallan presidentti Tarja Haloselle.

Tämän kaltainen tilaisuus vaatii aina myös lukemattomien muiden eri ihmisten ja tahojen tukea. Teille kaikille suuret kiitokset! Ja te hyvät kuulijat. Ilman teitä uskomattominkin soitto kaikuisi tänään tyhjille seinille ja apu norpalle jäisi vajaaksi. Kiitos kun tulitte!

Ennen kuin musiikki täällä Helsingissä alkaa virrata ja lainehtia, saamme vielä tervehdyksen paikanpäältä, Saimaalta. Sen meille tuo valtioneuvos Riitta Uosukainen. Olkaa hyvä!”

Risto Sulkava,
Suomen luonnonsuojeluliitto
puheenjohtaja

“Iloni ja kunniani on olla tässä konsertissa välittämässä Saimaan ääntä. Samalla saan tilaisuuden kiittää konsertti-ideasta Elina Mustosta ja sen toteuttamisesta jokaista taiteilijaa täällä. kiitän myös tilaisuuden suojelijaa, tasavallan presidenttiä, joka näin sitoutuu oikeaan aikaan, oikeaan järveen, oikeaan maailmanharvinaisuuteen, mikä oikein on.

Saimaalla on äänensä! Kun Ruokolahden Utulassa ottaa Saimaan syliinsä ja kuuntelee sen vaihtelevaa ääntä, tuntee, ettei maailma aivan pilalla ole, vaikka jäljet pelottavatkin, vestigia terrent. Kääräisin pojantyttäreni vielä kävelemättömänä ja puhumattomana vauvana huiviin, vein kalliolle Saimaan rannalle ja sanoin: Tässä on Saimaa. Kuuntele Saimaata, Sofia. Ja tämä pieni olento oli hiljaa ja sitten huokaisi kuin vanha ihminen. Hän kuunteli. Ja joka kerran, kun hän nyt isona tyttönä tulee Utulaan, hän ensimmäisenä juoksee Saimaan luo, yksin, ihan hiljaa.

Järvemme on Euroopan neljänneksi suurin, ihana vesiviita. Se erkani 8 000 vuotta sitten merestä jääkauden jälkeen, ja silloin erkani omaksi lajikseen myös saimaannorppa. Kauan kesti ennen kuin kohtasin ilmiön nimeltä hyle, Saimaan oma norppa. Kesti peräti niin kauan, että sen vuoksi valehtelinkin. Saimaannorppa on olennainen puheenaihe, uniikki ilmiö; niinpä eräälläkin juhlaillallisella ETYJ:n yhteydessä vilkkaasti rupattelin tästä aiheesta. ”Oletteko itse nähnyt saimaannorpan?” kysyi vierustoverini, korkea-arvoinen ranskalainen diplomaatti. ”Olen”, vastasin. Mutta en ollut. Olin toki Taskiseni lukenut ja muutenkin aiheeseen perehtynyt, mutta en ollut hylettämme nähnyt. Tunnustin valheeni sittemmin Ranskan Suomen suurlähettiläälle, jota vähän huvitti herkkähipiäisyyteni.

Saimaannorppa on kuitenkin vakava asia. Kun pari vuotta sitten minulla oli kunnia kohdata hänet poikasineen, olin myyty. Ja tämä tapahtui eteläisellä Saimaalla, Ruokolahden Kietävälän kylässä, missä saimaannorppia silloin tällöin näyttäytyy. Niistä ei kerskuta, sillä niitä pitää suojella. Niitäkin norppia, jotka saimme nähdä, varjelimme kuin valtakunnan salaisuutta. Koordinaatteja ei kerrottu.

Oli maalis-huhtikuu, häikäisevän kirkas kevättalven päivä. Avannon laidalla sopivan turvaetäisyyden päässä köllötti kuutti. Erittäin ilmeisesti pesä oli romahtanut ja lapsi oli joutunut kylmälle kylylle. Kuutti oli kuitenkin hyvinvoivan näköinen, vanttera vauva, jonka katseleminen nosti kyyneleet silmiin.

Eikä siinä vielä kaikki. Avannosta nousi norppaemo, varsin hyvässä kunnossa. Vaikka se näytti hieman kömpelöltä pulskuudessaan, se solahti aivan sulavasti kuuttinsa viereen ja alkoi imettää. Näky oli unohtumaton. Norppaemo kävi todistajien mukaan aina neljän tunnin välein syöttämässä poikastaan, kuin olisi neuvolasta ohjeet saanut.

Tarina jatkuu onnellisena, poikanen kasvoi ja varttui, ui ja sukelteli emonsa kanssa, kevät eteni.
Kunnes suruviesti tavoitti meidät. Ei ollut kuuttimme tarpeeksi vantteraksi kasvanut. Se ui vapaa-ajan kalastajan verkkoon ja menehtyi siihen. Norppaemo palasi paikalle yhä uudelleen. Se huusi kuuttinsa perään. Sitä ääntä en unohda, sen tunteen tahdon teille välittää.

Norpansuojelu on kuitenkin järjen asia ja talousasia. En usko enää hurskaisiin toiveisiin enkä asennemuutokseen, en edes asetukseen. Suomalaiset ovat lainkuuliaisia, siihen haluan luottaa. Ja luotan tutkijoihin, joiden asiantuntemus on kiistaton ja hankittu melkein hengen kaupalla. Norppia on nyt noin 260, tarvittaisiin 400 norpan kanta, jotta sukupuutto vältetään. Verkkokalastus on kiellettävä vaikka tyystin, mutta ainakin nykyistä isommalla alueella ajaksi 15.4. – 30.6. jo ensi vuonna. Saimaannorpat eivät osaa lukea mahdollisia rajoitustauluja. – Tämä on minun ääneni Saimaalta.

Kuulijani, miten voi Suomi osallistua globaaliin vastuuseen maailmasta, jollei se kykene edes omaa uniikkia saimaannorppaansa pelastamaan! Suomi-brändiä sorvataan. Toimikunta ei voi eikä saa unohtaa maakuvasta saimaannorppaa. Sen mukaan ottaminen on kuitenkin moraalitonta, jos sitä ei enää ole. Jos näet vahvoihin toimiin ei ryhdytä, kohta ei ole saimaannorppa Saimaassa – eikä koko maailmassa. NYT ON MUSIIKIN AIKA.”

Riitta Uosukainen
Puhe Norppa-Aid –konsertissa
Temppeliaukion kirkko 21.9.2009

Kaksoskuutit Juha Taskisen kuvaamina keväällä 2009.

Kuutti loikoili yksin avannolla. Olin kyyhöttänyt Pihlajavedellä kallion kolossa viisi tuntia. Nukahtelin selkä kiveä vasten, toivoen, että tänään onnistaisi. Iltapäivällä heräsin poikasen maitohuutoon ja jään helähdykseen. Näin emän pään kurkistavan avannosta. Samassa se nousi sypäkästi jäälle ja kääntyi nuuhkimaan kuuttiaan, sitten  hetki hiljaisuutta ja äkkiä toinen kuutti kurkisti avannosta!

Metsähallituksen pesälaskija Terho Laitinen oli nähnyt oikein kolmea päivää aiemmin ja kaksoskuuttien ihme oli nyt edessäni. En uskaltanut liikahtaa ennen, kuin toinenkin kuutti rämpyili ylös. Emä käänsi selkänsä ja tuplat kiipustivat imemään. En painanut laukaisinta.  Katsoin okulaarin läpi mykistyneenä. Pelkäsin emän kuulevan kameran äänen ja odotin sydän paukahdellen, että kuutit tulisivat näkyville emän takaa.  Lämmin etelätuuli luuti selkävettä ja jää vajosi norppaperheen alta. Imettäjä painui hiljaa sulaan, sukelsi ja  kaksoset ryntäsivät nopeasti perään. Emä vei kuuttinsa kauas selkäjään railoon imettämään. Seuraavana päivänä odotin korkealla kalliolla. Katselin kuinka saaren vierellä synnytyspesän rippeistä valui vesi ja samassa huomasin tuplakuuttien pörröiset turkit kinoksen takaa. Ne nukkuivat norppien valpasta pätkäunta. Toinen kuuteista oli raukea ja toinen valpas. Sitten luodon seinämästä tipahti pieni jääköntti veteen ja rantaa tarkkaillut valpas kuutti pelästyi veteen, mutta toinen jatkoi venytellen lepoaan ja päästi vaimean huudon. Annoin kaksosille nimeksi ”Arka” ja ”Parka“.

Yö hiipi järvelle ja painuin pitkälleni notkoon kuusen alle. Tähdet syttyivät ja teerien pulputus sammui. Ihailin galaksimme maitovyötä ja näin  kuinka  tuikkeiden sen alitse liukui viistoista satelliittia. Oli onnellista nukkua sammalikossa ja odottaa aamua. Unen läpi kuulin jokin tassuttelevan metsässä ja silloin sisälläni alkoi soida Stingin laulu ”Fragile”. Laulu joka kertoo miten haavoittuvia ja särkyviä me olemme. Jäälakeus oli aamukylmällä tyhjä ja kävelin lämpimikseni mäkiä ylös. Kun palasin rantaan näin ison otuksen laukkaavan virran sulaa kiertäen. Se oli karhu. Hyvä mieli syttyi kohtaamisesta ja tietoisuudesta, että en ollut yksin. Kävin katsomassa saarta johon kontio juoksi. Se oli myllertänyt muurahaispesän levälleen ja samalla huomasin vastarannalla uuden emän kuuttinsa kanssa. Pihlajaveden ydin oli säästynyt rauhanrannoiksi ja norppien suvun parhaaksi sukelluspiiriksi. Missään muualla Saimaalla ei ole niin siloista kallioiden kauneutta joita mustat virrat hiljaa nuolevat.

Laittauduin imetysavannolle täynnä toivoa. Kohta Parka-kuutin nenä tökkäsi riitteen läpi ja se kapusi jäälle turkkiaan rapsuttelemaan. Iltapäivällä pilvien varjot vaelsivat yli ja Arka-kuutti saapui nuuhkimaan veljeään. Siitä alkoi pitkä vesileikki. Kaksoset puljasivat avannolta toiselle ja  nostivat nenillään railoista jääsohkaa pieniksi palleroiksi. Sitten avannot hiljenivät. Kuuntelin kevään ihmettä kuinka lokit kailottivat, joutsenet kaarsivat valkosiivet viuhuen yli ja taivaan täytti paluulintujen äänet. Rannat riittyivät jääkalvoon ja kuulin tutun maitohuudon. Emä tuli kuin torpedo, loiskahti jäälautalle, käänsi kylkensä ja samassa vesi kuohui, kun Arka ja Parka sujahtivat imemään. Ne hamusivat ahnaasti nisiä ja imemisen tasainen lutskutus kuului selvästi. Emä nosti yhtä aikaa päätään ja takaräpylöitä, näytti kuin se olisi puristanut viimeisenkin maitotilkan  kuuttiensa suuhun. Maidosta käytiin välillä pientä painia, kun tuplat vaihtoivat nisää. Liukkaalla jäällä niiden oli vaikeaa pysytellä paikoillaan. Arka lopetti syömisen ja viidentoista minuutin jälkeen myös Parka vetäytyi maito viiksistä valuen loitommas ja nukahti maha ylös rellottaen ettosille. Arka oli jo valmis saimaannorppa, se liukui veteen ja houkutti emän mukaansa. Rannan hutkujää hytkähteli, kun emä vei tytärtään kalajahtiin.

Viidentenä seurantapäivänä syntymäluodon kupeilla oli tyhjää, mutta löysin yksinhuoltajan puolen kilometrin päästä iltapäiväimetykseltä. Paikka oli parhain; sulan virran liepeitä reunusti vehmaita lahtien kainaloita joiden matalaan nousivat ahvenet ja särjet. Kevät eteni harppauksin, mutta Parka-kuutti oli entisellään. Se makoili auringossa ja odotti emää. Mietin, miten sille kävisi, kun jäiden lähdön aikaan emän maito ehtyi, olisiko heikompi valmis selviytymään yksin ja osaisiko se napsia ahvenia kuten siskonsa jo teki?

Jäät sulivat paikoilleen. Pääsin veneellä saareen, mutta rannat lojuivat tyhjinä. Tiesin, että jäätä rakastavat etsivät jostakin viimeisetkin jään rippeet. Kapusin jyrkkien varjorantojen kallioille ja kiikaroin, sitten kuulin vaativan maitohuudon ja suoraan alapuolella emä tuikkasi sohjojäästä suikean päänsä läpi. Parka-kuutti työntyi kurkkimaan samasta avannosta. Emä nousi sattumalta vain neljä metriä alapuolelleni vahvimmalle varjojäälle ja antoi maitoa. Arka-kuutti saapui välinpitämättömänä kauemmas avannolle loikomaan ja katseli kuinka veli ruokaili. Jää hytkyi imetyksen tahdissa ja äkkiä emä päätti siirtyä vahvemmalle jäälle. Se oli emän viisautta, sillä varjopaanteeseen talven valama valtava jääseinämä kaatui suoraan sille kohtaa missä imetys oli äsken alkanut. Jään rysäys suisti koko porukan veteen. Norpat viilettivät vahdilla vapaille vesille ja kiertäen pieniä luotoja. Arka-kuutti seurasi emän takaräpylöitä hipoen ja Parka  pysytteli suojassa mahan alla.  Kolmikon kulkua oli näköpaikalta ilo seurata ja pian ne palasivat viimeisen jään alle. Emä päästi kärmättäviä nenä-ääniä houkuttaen lapsiaan mukaansa.  Kevään tulpaonni katosi kymmenentenä seurantapäivänä Pihalaveden verkottomille suojarannoille.

Kaksoskuuttien syntyminen on hyljemaailmassa ihme. Saimaalla vastaavia tapauksia tunnetaan nyt kolme. On mahdollista, että emä adoptoi toisen poikasen, mutta Juha Taskisen kuvaamat kuutit ovat varmuudella saman emän. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen professori Eero Helle on selvittänyt itämeren norppatutkimuksissa, että suhdeluku on 1:250 ja kaksoisraskaus päättyy helposti toisen kuutin menehtymiseen.

Teksti ja kuvat Juha Taskinen

Välillä Markku nousee pintaan, katselee autiota vettä, aurinkoa, saaria, kotiaan Saimaata. Sitten se painuu takaisin veden alle ja jatkaa tutkimuksiaan.

Yhtäkkiä Markun liuku katkeaa – se jää kiinni kalaverkkoon. Mutta sillä ei ole hätää – eihän? Vahvalla eläimellä, potkimaan tottuneella. Keuhkot täynnä ilmaa Markku riuhtaisee muutaman kerran. Se ei pääse irti. Vihreä avaruus sen ympärillä on hiljaa, eikä kukaan ole katsomassa.

Markku sotkee itsensä verkkoon yhä pahemmin – verkosta tulee pussi sen ympärille. Happi alkaa käydä vähiin. Markku joutuu pakokauhun valtaan. Se potkii yhä hurjemmin – hengästyykö se?

Sitten, muutaman minuutin päästä, Markun voimat loppuvat. Sen pieni keho tekee vielä muutaman liikkeen. Vähitellen sydämen lyönnit hidastuvat ja loppuvat sitten kokonaan. Markku on hukkunut, virtaus heiluttaa sen ruumista hiljaa sivulta toiselle. Sen keuhkot ovat täynnä repeämiä ja verenpurkaumia, jotka tutkija myöhemmin ruumiinavauksessa löytää.

Omistajat saivat koko keväänä saaliiksi tästä verkosta kuusi ahventa, hauen ja lahnan.

Joensuun yliopiston tutkijoiden satelliittipannalla merkkaama Markku-kuutti hukkui toukokuussa 2007 Haukiveden Tevanlahden suulla vapaa-ajankalastajan verkkoon. Markun syntymäluodon ympärillä oli kahden kilometrin levyinen suoja-alue, jolla verkkokalastus oli kielletty, mutta jo toisella pitkällä uintiretkellään Markku ui kilometrin suoja-alueen ulkopuolelle ja hukkui.
Satelliittiseurannan avulla on paljastunut, että kuutit uivat jopa kymmeniä kilometrejä jo ensimmäisillä pitkillä uintiretkillään. Siksi sirpaleiset verkkokalastuksen rajoitusalueet eivät riitä.
Teksti: Juha Kauppinen
toimittaja
Suomen Luonto

“SOS – Save Our Seal: Suojele omaa saimaannorppaa”

Nyt on hätätilanne. Saimaannorpan kanta laskee, minkä vuoksi kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö IUCN luokitteli norpan äärimmäisen uhanlaiseksi. Luokitus tarkoittaa sitä, että jos mitään ei tehdä, saimaannorppa kuolee sukupuuttoon muutamassa vuosikymmenessä. Nyt saimaannorppia on noin 260 kappaletta.

Sukupuutto tarkoittaa sitä, että menetämme saimaannorpan lopullisesti ja ikiajoiksi.
Sukupuutto tarkoittaa sitä, että menetämme saimaannorpan lopullisesti ja ikiajoiksi. Meidän sukupolvellamme on mahdollisuus se tehdä, sillä saimaannorpalla ei ole muita vihollisia kuin suomalainen ihminen. Omasta mielestään luontoa rakastava ja sen kanssa sopusoinnussa elävä. Tämän hetken suurimmat norppaa uhkaavat asiat ovat ihmisen aiheuttamia: verkkokalastus ja ilmastonmuutos.

Viime kuukausina saimaannorpasta on muodostunut entistä vahvempi luonnonsuojelun symboli. Saimaannorppaa käsittelevistä nettikeskusteluissa on noussut esiin hyvinkin filosofisia ja eettisiä, mutta myös kyynisiä ja välinpitämättömiä näkökulmia luonnosta ja sen suojelusta. Pääsääntöisesti saimaannorppa on saanut sympatiat puolelleen, ja ihmiset ovat heräämässä siihen tosiasiaan, että entä jos ihan oikeasti norpalle käykin huonosti. Silti liian monen mielestä vieläkään ei saisi syyllistää ketään. Ei edes vapaa-ajan kalastajia, joiden verkkoihin hukkuu puolet vuosittain syntyvästä noin 50 kuutista.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila päätti asetuksessaan olla kieltämättä keväistä verkkokalastusta norppavesillä. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki myötäilee Anttilaa. He luottavat vapaaehtoisuuteen ja vakuuttavat, että valtiolla riittää rahaa tehdä vapaaehtoisia verkkokalastusrajoituksia osakaskuntien kanssa. Kuitenkin tätä kirjoitettaessa Metsähallitus, joka sopimuksia laatii, tekee työtään epävarmalla pohjalla rahoituksen suhteen. Noin 450 tarvittavasta sopimuksesta puuttuu tämän hetken tietojen mukaan vielä yli 400 kuitenkin niin, että viime vuoden noin sataan sopimukseen ollaan pääsemässä. Osakaskuntien suuren määrän, eri mittaisten sopimusjaksojen ja erilaisten rajausten takia vapaaehtoiset verkkokalastuksen rajoitusalueet tulevat olemaan alati muuttuvaa tilkkutäkkiä. Rahaa palaa ja suojelu on tehotonta, vaikka tahtoa löytyisikin.

Kuutit lähtevät pesistä juuri näinä päivinä. On vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen kuutti hukkuu verkkoon.
Kuutit lähtevät pesistä juuri näinä päivinä. On vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen kuutti hukkuu verkkoon. Mutta ilmoittaako kalastaja enää edes entiseen tapaan vahinkoaan viranomaiselle kaiken tämän julkisuudessakin käydyn kädenväännön jälkeen? Ja jos verkkokuolemia ei ilmoiteta, millähän perusteella ministeri Anttila voi lunastaa lupauksensa ja arvioida asetusmuutoksen tarpeellisuuden jo tänä keväänä?

Tänä vuonna myös Suomen luonnonsuojeluliitto on näkyvästi herännyt suojelemaan logossaan esiintyvää viiksekästä. Toki saimaannorpan suojelutyötä on tehty vuosikausia Saimaan alueen piireissä, mutta sitkeä ja pitkäjänteinen ruohonjuuritason puurtaminen ei ole näkynyt valtakunnan tasolla. Se on kuitenkin luonut hyvän pohjan ladata nyt täysillä ja lyhyelläkin varoitusajalla saimaannorppaa koskeviin käänteisiin.

Suomen luonnonsuojeluliitto järjesti 4.4. Helsingissä mielenosoituksen “Pelastetaan edes saimaannorppa”. Mielenosoitus kokosi kulkueeseen Kampin Narinkkatorilta Senaatintorille noin 400 saimaannorpan ystävää. Se on juuri se määrä, mikä on saimaannorppien lukumäärän osalta virallinen suojelutavoite vuoteen 2020 mennessä. Silloin välitön sukupuuton uhka olisi vältetty. Ja keinokin olisi yksinkertainen: 77 päivän keväinen verkkokalastuskielto saimaannorpan elinalueille. Se on noin viidesosa vuoden päivistä ja reilusti alle puolet koko Saimaan pinta-alasta.
Toivoa ja saimaannorppaa ei ole vielä menetetty! Eläköön saimaannorppa!
Kaarina Tiainen on Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin aluepäällikkö ja saimaannorpan suojelukoordinaattori.